Valmentajamme

Marko Erkkinen
Toimitusjohtaja

Valmennushommia takana 20v. Joka päivä kehittyy ja oppii uusia asioita itsestään ja asiakkaista. Taistelen omien vanhojen urheiluvammojen kanssa ja oma valmennusajatus tähtää enemmän yleiseen hyvinvointiin ja kokonaisvaltaiseen isompaan kuvaan. Mielestäni kaiken liikkumisen pitäisi olla hauskaa ja edistää jollain tavalla omaa hyvinvointia. Inhoan selityksiä. Teet tai et tee 😉

Suvi Mattila
Huippuolo valmentaja

Valmentajana toimin ennen kaikkea isojen asioiden äärellä. En niinkään usko ulkoisen muutoksen tuovan onnellisuutta ja siksi moni asiakkaani saakin huomata että yhteistyö kanssani on myös paljon henkilökohtaisempaa kuin vain liikunta ja ruokavalio. Usein muutamme ulkoisen olemuksen rinnalla asiakasta sisältä käsin koska vain silloin muutos on pysyvää. Onkin mieletöntä huomata henkinen kasvu omissa asiakkaissa ja olla ylpeä heidän saavutuksistaan.

Joni Sundström
Huippuolo valmentaja

Moikka kaikille!
Olen Joni, 35-vuotias fysioterapeutti, hieroja ja liikunta-alan ammattilainen.
Aloitin liikunta-alalla toimimisen JM-Sykkeellä sen alkutaipaleella, ollessani silloin tuore personal trainer. Useampi vuosi siinä vierähtikin hyvässä seurassa! Nyt välissä kävin kouluja mm. Fysioterapeutin ja hierojan tutkinnot sekä syvensin liikunta-alan osaamistani. Kesällä palasin ”kotiin” JM-sykkeelle pakusalia ohjaamaan.

Ohjaamisessa painotan hyvää suoritustekniikkaa ja hallintaa. Harvoin on olemassa pikavoittoja, mutta oikeita asioita tekemällä tavoitteet saavutetaan nopeammin ja mikä usein tärkeintä muutoksista saadaan pysyviä. Monipuolinen koulutustaustani ja kokemukseni ovat varmasti avanneet kokonaisvaltaista ymmärrystä kehon toiminnasta ja kuinka juuri sinun tavoitteet saavutetaan.

Nyt syksyllä minut voi tavata studiolla ohjaamassa kremppa-, kehonhuolto-, treenimix- sekä rapakuntoryhmiä. Minulta voi myös varata yksilö- ja pienryhmävalmennusta, fysioterapiaa sekä hierontaa. Otathan rohkeasti yhteyttä ja keskustellaan tilanteestasi.

Nähdään studiolla! ?